Kuten eräässä aiemmassa analyysissämme pohdimme, koronakriisi keskeytti maailmanlaajuisesti huomattavan määrän yhteiskunnallista tyytymättömyyttä Chilestä Hong Kongiin. Tilanne synkkeni entisestään maailman hallitusten käyttäessä kriisiä hyväkseen kokeillakseen uusia autoritäärisiä hallinnan strategioita. Ranska kiristi otettaan vauhdilla Kreikan ja Italian rinnalla.

Kääntänyt Takku.

Ranskassa oli ennen koronaa meneillään uusi yhteiskunnallisten liikkeiden aalto. Tämä liikehdintä—vuoden 2016 Loi Travail-protesteista Keltaliiveihin—koitti toistuvasti keksiä itseään uudelleen paetakseen reformististen rituaalien rajoitteita. Koronakriisi valitettavasti kiihdytti näiden liikkeiden kuolemaa.

Haaveidemme ja suunnitelmiemme ulottaminen tämänhetkisen Orwellilaisen painajaisen ulkopuolelle on ollut yksi suurimmista kohtaamistamme haasteista. Maailmanlaajuiset liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset “terveyden” vuoksi ovat pakottaneet meitä miettimään strategioitamme uudelleen jatkaaksemme taistelua vapaamman maailman puolesta. Vappupäivän tapahtumat tarjosivat mahdollisuuden arvioida kykyämme irtautua tästä uudesta tilanteesta jonka auktoriteetit ovat asettaneet yllemme “turvallisuuden” nimissä.

Vappupäivä Ranskassa ei ollut yksiselitteisen voitokas. Vaikka joukot ihmisiä onnistuivat osoittamaan mieltään läpi maan, puuttui mielenosoituksista niihin perinteisesti kuuluva eloisuus ja hyökkäävä voima. Tämä oli seurausta tiukoista liikkumisrajoituksista ja valtavasta poliisin läsnäolosta kaduilla. Monille meistä vappu 2020 jätti suuhun kitkerän maun.

---

Anarkistit, poliittiset aktivistit ja yhteiskunnalliset liikkeet eivät kuitenkaan olleet Ranskan hallituksen ainoita kohteita. Huolimatta “terveydellisestä” poikkeustilasta, poliisi on yksi ainoista kaduilla kokoontumaan kykenevistä joukoista. Tämän salliessaan Ranskan hallitus antoi poliisille samalla luvan jatkaa erityisosaamisensa harjoittamista eli tiettyjen yhteisöjen ja yksilöiden terrorisointia. Viimeisten kahden kuukauden täyseristyksen aikana poliisi on tappanut vähintään yhdeksän ihmistä. Paljon useammat ovat loukkaantuneet. Tämän seurauksena useiden kaupunkien lähiöissä oli useita päiviä hetkellisiä mellakoita poliisia vastaan.

Tällainen tilanne on Ranskassa traagisen tavanomainen. Lähiöissä oli vuonna 2005 valtavia mellakoita seurauksena kahden nuoren teinin kuolemasta poliisin takaa-ajon yhteydessä. Aivan niinkuin Yhdysvalloissa, myös meidän hallituksellamme ja poliisillamme on oma erityinen sorron ja rasismin historia värillisiä yhteisöjä vastaan. Tässä muutama esimerkki Ranskan poliisin rakenteellisesta rasismista:

• Tämä artikkeli vuodelta 2015 näyttää miten ainakin Pariisissa merkittävä enemmistö lainvalvojista äänesti puoluetta Rassemblement National (entinen Front National), joka on avoimen äärioikeistolainen muukalaisvihamielinen populistipuolue jonka perusti joukko entisiä SS-sotilaita ja muita natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tehneitä. On sanomattakin selvää että yhteiskunnan kiihtyvän polarisaation—niin Ranskassa kuin muuallakin—takia tämä lainvalvojien taipumus on lisääntynyt entisestään.

• Viime huhtikuussa eräs värillinen ihminen ajettiin poliisia paetessaan Seine-jokeen. Saatuaan hänet kiinni poliisi käytti rasistisia pilkkanimiä ja vitsaili kiinniotetun uintitaidoilla. Yksi poliisi jopa sanoi kolleegalleen: “Hän uppoaa, sinun olisi pitänyt laittaa rautapallo ketjussa kiinni hänen jalkaansa…“—viitaten selvästi 17.10.1961 tapahtuneeseen traagiseen tilanteeseen jossa Ranskan poliisi heitti algerialaisia mielenosoittajia Pariisilaiselta sillalta, hukuttaen heidät.

• Nykyinen Ranskan poliisin lähiöissä käyttämä toimintatapa on saanut alkunsa keinoista joita Ranska käytti Algeriassa ja Indokiinassa näiden itsenäistymis-sotien aikana. Tässä näemme miten ensin terrorisoituaan väestöjä ulkomailla Ranskan hallitus jatkaa samojen ihmisten terrorisointia omalla alueellaan. Tähän aiheeseen liittyen suosittelemme lämpimästi seuraavaa dokumenttia jossa on englanninkieliset tekstitykset.

---

Ranska on purkanut koronarajoituksia toukokuun 11. päivästä lähtien. Tästä huolimatta hallitus on jatkanut terveydellistä poikkeustilaa heinäkuun loppuun asti, käyttäen kriisiä tekosyynä kieltää kaikenlaiset kokoontumiset kadulla. Vaikka ostoskeskukset ovatkin avanneet taas ovensa, ovat yli kymmenen hengen kokoontumiset edelleen teknisesti katsottuna kiellettyjä. Ei anneta esivallan huijata itseämme—tällä ei ole mitään tekemistä terveytemme suojelemisen kanssa. Kyse on vain ja ainoastaan keinosta tukahduttaa mahdollista yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Virkavalta kyllä tietää hyvin ihmisten olevan vielä vihaisempia kuin pandempiaa ennen ja monet vain odottivat mahdollisuutta ottaa kadut takaisin haltuun raivonsa ilmaisemista varten. Kului kolme viikkoa ennen kuin tällainen mahdollisuus ilmaantui.

Minneapolisin mellakat alkoivat viikko sitten poliisin teloitettua George Floydin julmasti kadulle. Ja aivan kuin maaliskuussa koronavirus sekoitti pakkaa läpi maailman, muuttivat nämä mellakat pelikenttää merkittävästi—ne olivat se kipinä mitä monet meistä olivat odottaneet irrottautuakseen koronan luomasta pelosta ja passiivisuudesta. Liekkien nielaistessa poliisiaseman Minneapolisissa, kapina levisi ympäri maailman. Bondyssa Ranskassa tapahtui George Floydin kuolinyönä eräs toinen poliisin tekemä väkivallantapaus. Poliisit pahoipitelivät raa’asti 14-vuotiaan teinin pidättäessään häntä. Hän odottaa tällä hetkellä silmäleikkausta.

Pariisiin suunniteltiin lauantaille 30.5. solidaarisuusmielenosoitus paperittomille ihmisille. Paikallishallinto kielsi demon ja lähetti paikalle suuren joukon poliiseja kokoontumista estämään. Mielenosoituksen luvattomuus ei juurikaan karkottanut osallistujia. Poliisi aloitti päivän ottamalla kiinni noin 50 ihmistä, mutta tämä ei pelottanut osallistujia joiden valtava määrä lopulta pakotti poliisin sallimaan marssin. Poliisin kykenemättömyys pysyä asemissaan johtui pitkälti mielenosoituksen kärkeä johtavien paperittomien ihmisten raivokkaasta päättäväisyydestä. Tuhannet marssivat pitkin katuja Place de la République-aukiolle. Siellä kyvyttömyyteensä turhautunut poliisi hyökkäsi demon kimppuun.

Siitä huolimatta mielenosoitus oli voitto, sillä tuhannet ihmiset marssivat Pariisin kaduilla ensimmäistä kertaa koronakriisin alkamisen jälkeen, ja ennen kaikkea paperittomien johtamana. Samojen paperittomien jotka ovat “näkymättömiä” hallitukselle, jotka joutuivat pandemian etulinjaan joko köyhyyden tai asunnottomuuden vuoksi. On äärimmäisen valtaannuttavaa ja symbolisesti voimakasta että juuri nämä virkavallan epäinhimillistämät ja halveksimat ihmiset onnistuivat vastarinnassaan tänä päivänä.

Samana päivänä myös Marseillessa sadat paperittomat ihmiset marssivat oikeuksiensa puolesta. Jotkut heistä kantoivat kylttejä joissa vastustettiin poliisiväkivaltaa ja ilmaistiin solidaarisuutta George Floydille.

Samalla viikolla, kapinallisen aallon levitessä Yhdysvalloissa—tuoden näkyviin sekä poliisin roolin yhteiskunnassa että tarpeen lakkauttaa poliisi-instituutio vallankumouksellisella prosessilla—Ranskassa julkaistiin uusi lääketieteellinen raportti liittyen nuoren mustan miehen Adama Traorén kuolemaan ranskalaisella poliisiasemalla 19.7.2016.

Tämä raportti on avoimen rodullistava—siinä Adama Traoréa kutsutaan “mustaan rotuun kuuluvaksi henkilöksi”—ja vielä pahempaa, se vapauttaa Adaman pidättäneet poliisit kaikesta vastuusta hänen kuolemaansa liittyen. Yllättäen raportti kuitenkin myöntää Adama Traorén kuolleen hapenpuutteeseen. On ilmiselvää että tämän raportin päämääränä on Adaman surmanneiden poliisien suojeleminen. Me tiedämme hyvin miten usein nämä virkapukuiset roistot käyttävät uhriensa paikallaan pitämiseksi sitä samaa tekniikkaa jolla tapettiin myös George Floyd ja Lamine Dieng.

Lähes neljä vuotta kestäneen oikeistaistelun jälkeen viranomaiset väistelevät yhä vastuuta omista teoistaan ja jatkavat Adaman syyllistämistä omasta kuolemastaan, käyttäen keksittyjä terveysongelmia selittämään kuolettavaa hapenpuutetta. Adaman sisarus Assa Traoré kutsui koolle kokoontumisen tiistaille 2. heinäkuuta Pariisin korkeimman oikeuden eteen tuomitsemaan vallanpitäjien tekopyhyyden Adaman kuolemaan liittyen, sekä yleisemmin vastustamaan poliisiväkivaltaa ja rakenteellista rasismia. Solidaarisuudesta George Floydia sureville tätä kutsua levitettiin iskulauseen “en voi hengittää!” (“I can’t breathe!”) alla.

Virkavalta vastasi tähän valtamedian avulla tuomiten protestoinnin korona-aikana “vastuuttomaksi”, yrittäen levittää pelkoa potentiaalisten mielenosoittajien keskuuteen estääkseen ihmisiä toimimasta heistä piittaamatonta järjestelmää vastaan. Joitain tunteja ennen kokoontumisen alkamista poliisit kävivät uhkailemassa Assa Traoréa, esitellen jälleen lainvalvojien päivittäin käyttämiä “mafiamaisia” tekniikoita.

Sinä yönä yli 20 000 ihmistä uhmasi massiivista poliisin läsnäoloa ja kokoontui korkeimman oikeuden eteen. Mielestämme on tärkeää huomioida miten tämä tapahtuma onnistui tavallisia demoja huomattavasti paremmin tuomaan yhteen ihmisiä hyvin erilaisista taustoista, elämänkokemuksista ja maantieteellisistä alueista. Ja kuten näimme, tämä monimuotoisuus muodosti räjähtävän seoksen. Meidän täytyy tämän alkavan tyytymättömyyden aikana tehdä parhaamme ollaksemme inklusiivisempia. Meidän täytyy myös kysyä itseltämme miksi jotkut tähän kokoontumiseen tulleista ovat erillään joistain muista kamppailuistamme—voisiko se johtua heidän tarpeidensa ja todellisuuksiensa huomioimisen epäonnistumisesta?

Useiden puheiden ja huutojen jälkeen—mukaanlukien nykyään kansainvälisesti tunnettu “Tout le monde déteste la police” (“Kaikki vihaavat poliisia”)—tilanne eskaloitui. Poliisijoukot heittivät ensimmäiset kyynelkaasu-kanisterit; mielenosoittajat vastasivat heittämällä kiviä ja muita esineitä sekä sytyttämällä palavia barrikaadeja. Väkijoukko hajaantui ja mellakoita puhkesi useilla alueilla. Jotkut mielenosoittajat rakensivat barrikaadeja sähköpotkulaudoista ja sytyttivät ne tuleen; toiset rikkoivat ikkunoita. Joitain kauppoja saatettiin ryöstellä, mutta ollaan nyt rehellisiä—ketä kiinnostaa? Yksityisomaisuuden instituutiohan tässä juurikin on ongelmana. Jotkut mellakoijat hyökkäsivät riemuissaan poliisiaseman kimppuun, toiset ottivat yhteen poliisin kanssa. Mellakat ja luvattomat marssit jatkuivat myöhään yöhön asti. Lisää kuvia ja yksityiskohtaisia kertomuksia yön tapahtumista löytyy tästä artikkelista ja tästä.

Mielenosoituksia nähneiden kaupunkien listaan kuuluvat myös Lyon, Marseille, Lille, Nantes, Toulouse ja Montpellier.

Emme yllättyneet siitä miten poliitikot tuomitsivat heti ensimmäisten yhteenottojen puhjettua koko kokoontumisen. Sisäministeri Christophe Castaner sanoi somessa että “Väkivalta ei kuulu demokratiaan. Pariisissa viimeyönä sattuneille purkauksille ei ole minkäänlaisia perusteita, etenkin nyt kun julkiset kokoontumiset on kielletty kaikkien terveyden suojelemiseksi. Haluan onnitella turvallisuus- ja pelastuslaitosta heidän hillitystä ja ammattimaisesta toiminnastaan.” Tämä on klassista poliittista retoriikkaa jossa ministeri selittää ainoan oikeutetun väkivallan olevan valtion—eli poliisin—käsissä. Tämä kuulostaa meidän korvaamme härskiltä poliisiväkivallan ja murhien puolustelulta.

Kokoontumista seuraavana päivänä 3.6. sisäministeri Castaner vastasi kysymyksiin ranskalaisten poliisien rasismista ja lupasi että “jokainen virhe, jokainen ylilyönti, jokainen rasistinen slurri johtaa tutkintaan ja sanktioihin.” Toistamme vielä kerran—emme halua “vastuullisempia” tai “parempia” poliiseja, emme halua poliisia ollenkaan!

Minneapolisin mellakoiden sytyttämä tuli leviää nopeasti. Valtavien joukkojen Yhdysvalloissa osoittama rohkeus ja päättäväisyys on tarttuvaa ja inspiroivaa. Toivomme muutaman viime päivän tapahtumien merkitsevän Ranskassa yhteiskunnallisten levottomuuksien jälleensyntyä. On meidän vastuullamme jatkaa eteenpäin puskemista. Nyt enemmän kuin koskaan on selvää ettei nykyinen järjestelmä toimi, että se vain jatkaa nykyisten epätasa-arvoisuuksien pönkittämistä. Meidän on pysäytettävä se keinolla millä hyvänsä. Minneapolisista Pariisiin, Brasiliasta Kreikkaan, kaikki yhdessä. Rakennetaan uusi maailman vanhan tuhkille. Siihen asti—ja enemmän kuin koskaan—tuhotaan kapitalismi, tuhotaan kaikki valtiot, ja poliisit helvettiin!

The fire that the Minneapolis riots have started is spreading—and at a fast pace. The courage and determination that so many people in the US have showed is contagious and inspiring. We hope that the events of the past few days in France herald a rebirth of social unrest. It is now our responsibility to continue pushing forward. More than ever, it is clear that this whole system doesn’t work, that it will only continue to reinforce the disparities that exist on so many different levels. We must put an end to it by any means necessary. From Minneapolis to Paris, from Brazil to Greece, all together, let’s build a new world on the ashes of the old one. Until then—and more than ever—smash capitalism, smash all states, and fuck the police!

Joitain lähipäivien ja -viikkojen demokutsuja Ranskassa:

• 8.6. Feminististen organisaatioiden koolle kutsuma valtakunnallinen mielenosoitus.
• 16.6. Valtakunnallinen mielenosoitus solidaarisuudesta terveydenhuolto-henkilökunnalle ja hallitusta vastaan.
• 20.6. Toinen marssi solidaarisuudesta paperittomille.

---

Lue myös:

• George Floydin murhaa seuranneet mielenosoitukset ravisuttavat Yhdysvaltoja – kaikki tuki Minneapolisin kansannousulle (Varis-verkosto, 2020)
• Trumpin horinat kertovat antifasistien onnistumisesta (Antti Rautiainen, 2020)
• Minneapolis: Nyt tässä tappelussa on kaksi osapuolta (CrimethInc, 2020)
• Kapinantorjunta: Minneapolisin liekeistä ja niiden tukahduttamisesta (Peter Gelderloos, 2020)
• Lakon ja mellakan tuolla puolen: kommuuni elämänmuotona (Toimitus, 2017)
• Fergusonissa taisteltiin valtarakenteita vastaan (Voima, 2015)
• Ryöstelyn puolesta (The New Inquiry, 2014)
• Mitä ne tarkoittaa puhuessaan rauhasta (CrimethInc, 2014)
• Antimilitaristinen näkökulma poliisi-instituutioon (Totaaliblogi, 2014)
• Onko väkivaltaa olemassa? (Libero, 2013)