Amazonin metsäpalojen jatkaessa riehumistaan lähettivät toverimme Brasiliassa meille tämän analyysin katastrofin syistä ja siitä miten sen tulisi vaikuttaa tulevaisuudennäkymiimme.

---

Huolestun, kun mietin aikovatko valkoiset nousta vastarintaan. Me nousimme jo 500 vuotta sitten.

—Ailton Krenak

Elävä dystopia

Näky on synkeä. Elokuun 19. päivä 2019 savu peittää kaupunkeja läpi São Paulon osavaltion, muuttaen päivän yöksi kello kolme iltapäivällä. Edellisenä päivänä Islannissa järjestettiin ensimmäiset hautajaiset kuolleeksi julistetulle jäätikölle. Sille pystytettiin hautakivi ja pidettiin minuutin mittainen hiljainen hetki. São Paulon peittänyt savu johtuu metsäpaloista Amazonin sademetsässä kaukana Pohjois-Brasiliassa. Jäätikön taas tuhosi ilmakehään kertyvän hiilidioksidin nostamat lämpötilat.

Nämä traagiset tapahtumat – melkein pittoreskeja, lähes absurdeja – kuulostaisivat koomisilta elleivät ne olisi totta. Ne ovat niin äärimmäisiä että ne muistuttavat meitä fiktiivisistä skenaarioista, sellaisista kuin esimerkiksi Ignácio de Loyloa Brandãon kirjassa And Still the Earth. Tämä ekodystopia-romaani kirjoitettiin 1970-luvulla Brasiliassa sotilasdiktatuurin aikaan. Se kuvailee fiktiivistä diktatuuria nimeltään” Civiltar”, joka juhlistaa Amazonin sademetsän viimeisen puun kaatamista kansalliskiihkoiseen sävyyn kertoen luoneensa “Saharaakin suuremman autiomaan”. Romaanissa kaikki Brasilian joet ovat kuolleita; tynnyrillisiä vettä kustakin tuhoutuneesta joesta esitellään hydrografisessa museossa. São Paulossa tarinan taustana ovat alumiinitölkeistä koostuvat dyynit ja hylättyjen autojen pysyvästi tukkimat moottoritiet. Kaupunki itsessään kärsii yllättävistä lämpötaskuista jotka kykenevät tappamaan kenet vain varomattoman kulkijan. Salaperäiset taudit riivaavat asukkaita, erityisesti kodittomia.

Ignácio de Loyloa Brandão kertoo saaneensa kirjaan vaikutteita todellisista tapahtumista jotka vaikuttivat aikanaan absurdeilta tai tavattomilta. Tänä päivänä niistä on tulossa yhä tavallisempia.

Uutiset Amazonin sademetsän kiihtyvästä palamisesta järkyttivät ympäri maailmaa. Brasilian kansallisen avaruustutkimus-instituutin (Instituto Nacional de Pesquisas Espaciais) mukaan metsäpalot lisääntyivät tänä vuonna Brasiliassa 82% viime vuoden samaan hetkeen verrattuna ja kirjoittaessamme tätä raportoidaan uusien palojen syttymisestä jatkuvasti. Katastrofaaliset kuvat metsän tuhoutumisesta ovat ruokkineet maapallon elinkelpoisuudesta huolestuneiden ihmisten suuttumusta ympäri maailmaa. Onhan Amazonin sademetsä todella tärkeä ilmaston säätelylle ja eliöiden monimuotoisuudelle. Kuvat paloista ajoivat Ranskan presidentti Emmanuel Macronin nostamaan aiheen G7-kokouksen asialistalle ja sparraamaan Brasilian presidentti Jair Bolsonaron kanssa mediassa Ranskan tarjottua miljoonia dollareita hätäapua metsäpalojen taltuttamiseen.

Neljästä Brasilian osavaltiosta on tänä vuonna löydetty yli puoli miljardia kuollutta mehiläistä. Mehiläiset ovat olennaisessa osassa kolmen neljästä syömästämme kasviksesta pölyttämisessa, ja niiden kuolemat Brasiliassa on yhdistetty Euroopassa kiellettyjen mutta Brasiliassa sallittujen hyönteismyrkkyjen käyttöön. Elokuussa 2019 tuomioistuin hylkäsi syytteet maanviljelijää vastaan joka oli käyttänyt lentokoneesta heitettyä tuholaismyrkkyä kemiallisena aseena Guyra Kambi’y -alkuperäisyhteisöä vastaan Mato Grosso do Sulissa vuonna 2015. Myöskin elokuussa 2019 joukko maanviljelijöitä, “maavarkaita” (ihmisiä jotka väärentävät asiakirjoja saadakseen maata omistukseena), ammattiliittojen jäseniä ja kauppiaita käytti Whatsapp-ryhmää koordinoidakseen maastopalojen sytyttämisiä Altamiran kunnassa Parán osavaltiossa, Amazonia jäytävien palojen ytimessä. Folha do Progresson mukaan tämä “tulen päivä” oli järjestetty presidentti Jair Bolsonaron sanojen innoittamana: “Erään heidän anonyymisti puhuvan johtajansa mukaan päämääränä oli näyttää presidentille, että he haluavat työskennellä”.

Tämä uusin maastopalojen aalto – joka yhdistää presidentti Jair Bolsonaron politiikan ja hyökkäykset metsiä, pienviljelijöitä sekä alkuperäisasukkaita vastaan – on vain ikivanhojen prosessien kiihdyttämistä. Prosessien jotka ovat yhtä vanhoja kuin Amerikkojen kolonisoiminen. Jo ennen Bolsonaron valtaannousua, kun Työläisten Puolue [Partido dos Trabalhadores] oli vielä vallassa, aloitettiin lukuisia projekteja talouskasvua laajentamaan ja kiihdyttämään. Esimerkiksi Belo Monten padon rakentaminen ajoi asuinalueiltaan ja kosketti muutoin alkuperäisyhteisöjä sekä tuhansia muita maaseudulla asuvia ihmisiä. Metsäkoodin hyväksyminen vuonna 2012 mahdollisti maanviljelijöille alkuperäisyhteisö- ja luonnonsuojelualueiden mielivaltaisen käyttämisen, samalla hyydyttäen uusien suojelualueiden rajaamisen.

Hallitukset niin vasemmalta kuin oikealtakin näkevät luonnon ja ihmiselämän lähinnä resursseina joista voidaan tuottaa hyödykkeitä ja voittoa. Bolsonaron hallitus – joka on tavallisten ihmisten, naisten ja alkuperäiskansojen itsejulistettu vihollinen – ei uhkaa meitä vain poliisirepression fyysisellä väkivallalla. Julistaessaan ettei hän enää tunnusta palaakaan alkuperäisasukkaiden maasta, Bolsonaro kiihdyttää sotaa niitä ekosysteemejä vastaan jotka mahdollistavat myös ihmiselämän maapallolla. Tämä sota toki edeltää hänen aikaansa jo kaukaa.

500-vuotinen katastrofi

Jo vuosisatoja olemme kamppailleet selviytyäksemme aikamme suurimman katastrofin kourissa. Katastrofin, joka uhkaa planeettamme kaikkien biomien ja yhteisöjen selviytymistä. Sen nimi on kapitalismi, historian julmin, epäoikeudenmukaisin ja tuhoisin talousjärjestelmä. Tämä uhka ei johdu väistämättömistä luonnonvoimista. Ihmiset loivat sen ja ihmiset voivat myös lopettaa sen.

Täällä Brasiliassa olemme todistaneet ensi kädessä miten tämä järjestelmä riistää ihmisiä, edistää kansanmurhaa ja halventaa sekä saastuttaa maata, vettä ja ilmaa. Vaikka onnistuisimme lopulta lakkauttamaan sen, täytyisi meidän silti kestää seuraukset siitä että annoimme sen jatkua näin pitkään. Kokonaan tuhoutuneet ekosysteemit, myrkytetyt joet ja omat kehomme, sukupuuttoon kuolleet lajit, hävinneet jäätiköt, kaadetut ja päällystetyt metsät – nämä pysyvät mukanamme vuosikausia. Meidän täytyy tulevaisuudessa selviytyä keräämällä tarvitsemamme niistä raunioista ja jätteistä joita tämä järjestelmä on jättänyt jälkeensä. Kaikki se aine joka on revitty maasta levitettäväksi pitkin maapallon pintaa ja heitettäväksi mereen ei palaa yhdessä yössä niihin syvyyksiin joista se tulikin.

Tämän tunnustamisen pitäisi vaikuttaa siihen millaisina näemme vallankumoukselliset mahdollisuutemme. On järjetöntä kuvitella kapitalismin lakkauttamisen jakavan koko väestölle ne kulutusmahdollisuudet jotka on nyt varattu maailmanlaajuiselle porvaristolle. Meidän on lakattava fantasioimasta säädellystä jälkikapitalistisesta maailmasta jossa loppumattomilla resursseilla tuotetaan niitä hyödykkeitä joita kapitalistinen propaganda on saanut meidät himoitsemaan. Sen sijaan on kokeiltava tapoja jakaa elämiemme itsehallintoa samalla kun ekosysteemimme, suhteemme ja kehomme toipuvat vuosisatojen riistämisestä ja aggressiosta; järjestäytyen elämää varten alueilla joista on tullut sille vihamielisiä.

Järjestäytyessämme vastarintaan on meidän otettava huomioon, etteivät vallankumoukselliset kokeilumme tapahdu maailmassa joka olisi rauhallinen, vakaa ja tasapainoinen. Kamppailemme samalla selviytyäksemme vuosisatojen saastuttamisen ja ympäristön pilaamisen seurauksista. Parhaassa tapauksessa tulevaisuus näyttää samalta kuin Kobanê vuonna 2015: voitokas vallankumous pommitetussa kaupungissa joka on täynnä maamiinoja.

Kenenkään ei tarvitsee kuvitella maailmanloppua kun pahimmatkin dystopiat ovat jo osa todellisuutta. Marianan ja Brumadinhon kaupungeissa Minas Geraisin osavaltiossa kaksi kaivosyhtiöiden Samarco ja Vale hallinnoimaa patoa on viime vuosina sortunut. Syynä huoltotöiden puute ja piittaamattomuus ihmis- ja villiä elämää sekä muuta ympäristöä kohtaan. Marianassa kuoli 19 ihmistä onnettomuudesta johtuen vuonna 2015, Brumadinhossa vähintään 248 kuoli ja kymmenet ovat vieläkin kateissa tammikuussa 2019 tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä. Nämä yhtiöt ja niiden johtajat aiheuttivat voitontavoittelun nimissä yhden Brasilian pahimmista ympäristökatastrofeista. Katastrofin joka vaikutti ja vaikuttaa tuhansiin ihmisiin kuolleiden omaisista niihin alkuperäis- ja maalaisyhteisöihin jotka ovat riippuvaisia patoihin kertyneen myrkyllisen mudan pilaamasta jokivedestä.

Tällaisten esimerkkien valossa on helppo nähdä ettei pahin tragedia olisi kapitalistisen maailmanjärjestyksen päättyminen vaan se, että se alkujaankaan on olemassa. Kuten Buenaventura Durruti sanoi haastattelussa kesken Espanjan Sisällissodan:

“Me työläiset voimme rakentaa uusia niiden tilalle, parempiakin! Emme pelkää tippaakaan raunioita. Tulemme perimään tämän maailman, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Porvaristo saattaa tuhota ja hävittää oman maailmansa ennen kuin se poistuu historian näyttämöltä. Me kannamme uutta maailmaa täällä, sydämissämme. Se maailma kasvaa minuutti minuutilta.”

Mikä siis saa Amazonin sademetsän palamaan?

Ilmastonmuutoksen, lisääntyvän teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksista sekä riskeistä vallitsee yhteisymmärrys tutkijoiden, valtionlaitosten, yhteiskunnallisten liikkeiden ja maaseudun sekä kaupunkien asukkaiden välillä. Jotkut näistä seurauksista ovat pian peruuttamattomia. Amazonin sademetsän kutistuminen saattaa olla peruuttamatonta jos se ylittää 40% sen kokonaispinta-alasta.

Hallitusten vaatiminen korjaamaan näitä ongelmia ei ole ikinä toiminut, eikä se tulekaan toimimaan. Se on erityisen hölmöä silloin kun kyseessä ovat näiden oman politiikan aiheuttamat katastrofit. Maakaappaukset ja metsän kaataminen Amazonilla ovat tiiviisti kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen joka salakuljettaa ja tappaa maaseudulla. Jopa 90% siellä kaadetusta puutavarasta on laitonta ja salakuljetettua. Tätä edistää valtava laittoman kapitalismin koneisto johon liittyy aseistettuja puolisotilaallisia joukkoja ja itse Brasilian valtio.

Bolsonaron kaltaiset populistiset johtajat yrittävät hyötyä käynnissä olevasta ekologisesta katastrofista ja samalla kiistää sen olemassaolon. Toisaalla he väittävät ettei toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvita – Trumpin ohella Bolsonaro oli ainoa johtaja joka uhkasi hylätä Pariisin Ilmastosopimuksen, väittäen ilmaston lämpenemistä “ympäristönsuojelijoiden saduksi”. Tämän avulla mobilisoidaan äärioikeistolaisia kannattajia, jotka ihailevat ja juhlivat röyhkeää epärehellisyyttä todistuksena poliittisesta voimasta. Toisaalla taas, kun ilmastokaaoksen ja ympäristön epävakauksien seurauksista tulee kiistämättömiä tosiasioita, pyrkivät nämä johtajat hyötymään opportunistisesti ympäristökriiseistä, tuotteiden toimituskatkoista, siirtolaisuudesta ja ilmastokatastrofeista kuten hurrikaaneista. He käyttävät niitä tekosyinä kiihdyttääkseen yhä autoritäärisempien käytäntöjen käyttöönottoa terveydenhuollon, liikenteen ja turvallisuuden aloilla. Kun laaja-alaisen niukkuuden olosuhteissa käytetään autoritäärisiä ja sotilaallisia keinoja määrittämään sitä, kenellä on pääsy tarvitsemiensa resurssien pariin, ollaan tilanteessa jota monet teoreetikot ovat kutsuneet ekofasismiksi.

Ulkovaltojen tekemä omien taloudellisten intressiensä mukainen puuttuminen Amazonin sademetsässä on yksinkertaisesti vuonna 1492 alkaneen kolonialismin jatkumoa. Yksikään hallitus ei tule ratkaisemaan maastopalojen ja hakkuiden ongelmaa. Parhaimmillaankin ne vain hidastavat ikiajat harjoittamansa riiston pahimpia vaikutuksia. Uusliberaali kapitalismi vaatii jatkuvaa kasvua, pakottaen metsiä ja maata muuttumaan kilpailukykyisiksi kulutustavaroiksi globaaleilla markkinoilla.

Mikä siis saa Amazonin sademetsän – ja koko planeetan – palamaan? Vastaus on selvä: maan, liikevoiton (laillisen tai ei) ja yksityisomaisuuden tavoittelu. Mitään tästä ei tule yksikään vaaleilla valittu tai voimalla asetettu hallitus muuttamaan. Ainoa todella ympäristöystävällinen näkökulma on vallankumouksellinen, jossa pyritään lopettamaan kapitalismi ja itse valtio kokonaan.

Kuvittelukykymme vahvistaminen

Dystooppiset kuvaelmat joita löytyy kirjoista And Still the Earth tai George Orwellin 1984 oli tarkoitettu varoituksiksi. Ne olivat liioiteltuja arvauksia pahimmasta mitä voi käydä jos emme onnistu muuttamaan historian suuntaa. Tänä päivänä, kun valvontakameroita löytyy joka kulmalta ja omat televisiomme ja kännykkämme tarkkailevat meitä, vaikuttaa ihan siltä kuin hallitukset ja suuryritykset olisivat käyttäneet näitä dystopia-romaaneja opaskirjoina pahimpien painajaistemme toteuttamiseen.

Dystopiat ovat varoituksia; utopiat sen sijaan ovat määritelmällisesti paikkoja joita ei ole olemassa. Tarvitsemme toisenlaisia paikkoja, paikkoja jotka ovat mahdollisia. Meidän on kyettävä kuvittelemaan erilainen maailma, ja kyettävä kuvittelemaan itsemme, halumme ja suhteemme myös erilaisiksi.

Zombi-apokalypsejä ja muita kirjallisia tai elokuvallisia kauheuksia mahdollistava luovuus tulisi valjastaa kapitalismin ylittävän todellisuuden kuvitteluun ja rakentamiseen tässä ja nyt. Todellisuuden ollessa tänä päivänä fiktiota pahempaa määrittää tekemisiämme usein epäusko ja passiivisuus. Vaan emme voi olla puolueettomia liikkuvan junan kyydissä, varsinkaan junan joka kiihdyttää raiteillaan kohti rotkoa! Sivusta katsominen on osallisuutta. Samaten yksilöllinen toiminta on riittämätöntä koska se ylläpitää sitä samaa logiikkaa joka on meidät tänne tuonutkin.

Meidän on löydettävä uudelleen vallankumouksellisia viitekohtia itsehallinnollista ja tasa-arvoista yhteiselämää varten. On jaettava esimerkkejä todellisista yhteiskunnista jotka ovat vastustaneet valtiota ja kapitalismia, kuten anarkistiset kokeilut Venäjän ja Ukrainan vallankumousten aikana 1917 alkaen, sekä Espanjan vallankumous 1936. On myös muistettava, että kaikki näistä lopulta petettiin ja murskattiin Bolshevikki-puolueen ja sitä seuranneen Stalinistisen diktatuurin toimesta, tai vähintään sen hiljaisella hyväksynnällä. Sama Stalinisti-diktatuuri ajoi läpi ennenkuulumattoman massiivisen teollistumisohjelman ja pakkosiirsi maaseudulla massoittain ihmisiä. Tämä valaisee meille miksi on niin tärkeää kehittää tapa kuvitella joka ei vain päädy toistamaan kapitalistisen industrialismin haaveita.

Voimme kääntä katseemme myös kohti tämän päivän esimerkkejä, kuten Zapatistien kansannousu Meksikossa vuodesta 1994 lähtien tai käynnissä oleva Rojavan vallankumous Pohjois-Syyriassa. Anarkististen tai anarkististen periaatteiden vaikuttamien esimerkkien lisäksi meidän tulee oppia myös ympärillämme olevilta lukemattomilta alkuperäiskansoilta: Guaranit, Mundurukut, Tapajót, Krenakit ja monet muut ovat vastustaneet Eurooppalaista, kapitalistista, kolonialistista kasvua jo viisisataa vuotta. Nämä ovat kaikki eläviä esimerkkejä, joista anarkistit voivat ottaa oppia elämään, järjestäytymiseen sekä vastarintaan ilman valtiota ja sitä vastaan.

Jos on löydettävissä jonkinlainen peruskallio jonka päälle rakentaa solidaarisuutta tämän kaikkea Amazonin elämää uhkaavan hyökkäyksen edessä, löytyy se mahdollisuudesta rakentaa kytköksiä yhteiskunnallisten liikkeiden, köyhien, ulossuljettujen, alkuperäiskansojen ja pienviljelijöiden välille läpi Latinalaisen Amerikan. Pysäyttääksemme Amazonin metsäkadon ja lukemattomat vastaavanlaiset tuhoamiset joita on käynnissä ympäri maailmaa, on meidän vahvistettava ruohonjuuritason liikkeitä jotka hylkäävät maahan, metsiin, vesiin ja ihmisiin kohdistuvan uusliberaalin resurssienhallinnan.

Kaikkien kansojen ja riistettyjen luokkien solidaarisuuden puolesta! Paternalismia ja hallitusten kolonialismia vastaan! Ainoa toimiva tapa vastata ympäristökriisiin ja globaaliin ilmastonmuutokseen on kapitalismin lakkauttaminen!

Toisenlainen maailmanloppu on mahdollinen!

Katso myös:

• Viesti ilmastolakkolaisille: Väärä Amazon palaa
• Mitä tulevista ilmastolakoista on hyvä tietää – keskustelu Yhdysvalloista
• Miten suhtautua poliisiin ilmastokatastrofin kolkuttaessa ovella?
• Amazonin sademetsät osoittavat miten ympäristöliikkeellä ja antifasisteilla on yhteinen tavoite